Miten miksataan

Reverbin tyypit

Se että millainen reverb-tyyppi kukakin ihminen on, kertoo paljon ihmisestä. Millainen reverb-tyyppi sinä olet?

Kaikuaspekti musiikissa on otettu huomioon jo  kauan sitten. Kirkkoja ja konserttisaleja on rakennettu  musiikillista aspektia “korvallapitäen” jo kauan ennen musiikin tallennusta saati plugareita.

Äänityksen alkuaikoina soitto ja laulu äänitettiin kauempaa, niin että tilan kaiku tuli myös nauhalle, eikä kaikua erikseen lisätty ääneen. Sitten alettiin ottaa käyttöön useamman raidan äänitystekniikoita ja instrumenttien äänitystä läheltä, niin että ääni itsessään kuulosti kuivalta ja siihen voitiin lisätä kaikua. Ensimmäiset “kaikulaitteet” olivat vähän monimutkaisempi prosessi kuin plugarin lataaminen. 1930-1950-luvulla rakennettiin erityisiä kaikukammioita sitä varten, että niissä pystyttiin äänittämään kaikua. Alkuperäinen äänitetty ääni toisettiin huoneessa ja taltioitiin mikrofoneilla ja näin äänitettyyn ääneen saatiin lisättyä reverb-efekti. Jatketaan historiantuntia...

Plate

Levykaiku eli plate reverb tarjoaa musikaalisen kaiun käyttämällä suurta (n. 1x2 m) metallilevyä, johon ääni johdetaan, ja värähtelyt talletaan mikrofoneilla. Plate tarjoaa omanlaisensa musikaalisen ja kauniin soinnin. Jotkin plugarit, (Kuten universal audio EMT140) keskittyvät täysin plate-kaiun mallintamiseen, jotkin taas tarjoavat plate-tyyppisen kaiun yhtenä soundivaihtoehdoista.

Jousikaiku
Muunmuassa hammond-uruista tuttu jousikaiku (eng. spring reverb) on oma tapansa luoda analogista kaikua ja siitäkin on digitaalisia mallinnoksia. Jousikaiussa ääni johdetaan joustaviin metallijousiin, jotka värähtelevät ja tuottavat kaiun. Värähtely tallennetaan mikrofoneilla.

Nauhakaiku

Tämä analogitekniikka on ensisijaisesti delay-tyyppiseen käyttöön, mutta tarpeeksi nopeilla aika-arvoilla sillä voidaan luoda myös reverb-tyylisiä efektejä. Nauhakaiku (tape echo) toimii siten, että ääni tallennetaan magneettinauhalle ja toistetaan viiveellä.

UAD EP-34 ja IK Multimedia Space Delay ovat esimerkkejä nykyajan softaversioista näistä vanhan ajan kaikulaitteista, joissa yhtenä valttina on äänen epätarkka toistaminen, jota nykyaikana digitaalisessa maailmassa usein tavoitellaan, tietynlaisen “elämän” lisäämiseksi äänimaailmaan, ettei se olisi liian stereiiliä.

Digitaaliset kaikulaitteet

Ennen plugariaikaa jo 70-luvun lopulla alettiin hyödyntää digitaalitekniikkaa kaikulaitteissa. Analoginen ääni muutettiin digitaaliseen muotoon, prosessoitiin laitteessa ja muutettiin takaisin analogiseksi, kunnes vihdoin 90-luvun lopulla, tietokoneiden prosessoinnin kehityttyä tarpeeksi, alettiin siirtyä aikaan, jota nytkin elämme. Aikaan, jossa ääntä voidaan muokata suoraan tietokoneella. 

Jotkin plugarit mallintavat klassisia digitaalikaikuja, kuten EMT 250 (Maailman ensimmäinen digitaalikaiku vuodelta 1976), mutta miksaaja pääsee paljon halvemmalla ostaessaan (ei kai vaan kukaan warettaessaan) mallintavan kaikupluginin.

Vain softana

Olemme nyt käyneet läpi aikaa ennen plugareita havainnollistaaksemme menneisyyttä, josta monet nykyajan plugarit ammentavat. Mallintavien ja vanhoja klassisia tyylejä hakevien plugarien lisäksi on syntynyt ja syntyy jatkuvasti uusia, käyttöliittymältään ja soundiltaan omanlaisiaan plugineja, joilla luoda reverb-efektiä. Eri daweilla on vähintään yksi oma stock-reverbinsä, ja netti on lisäksi pullollaan ilmaisia ja maksullisia plugineja, joilla täydentää reverb-arsenaalia. 

Reverbin laatutasoa on vaikeampi kilpailuttaa kuin vaikkapa korkeushyppyä, sillä tiettyyn lähtösoundiin tietyn tyylisessä genressä parhaiten sopiva reverb ei välttämättä korvaa jonkin toisen miksauksen tarpeita. 

Konvoluutiokaiku

Tiesitkö, että minkä tahansa tilan, vaikkapa autotallisi kaiku voidaan taltioida, jonka jälkeen vaikkapa lauluraitaan voidaan lisätä autotallisi kaiusta otettu impulssivaste niin, että kuulostaa kuin olisit laulanut autotallissasi? Tämä on mahdollista konvoluutiokaiun avulla.

Konvoluutiokaiku perustuu siihen, että jossain tilassa soitetaan voimakas, hyvin nopea ja mahdollisimman laajasti kaikkia taajuuksia sisältävä ääni ja se äänitetään. Mikrofoni tai mikrofonit tallentavat äänen, kuinka se heijastuu tilassa. Äänitteen tulee olla editoitu lyhyeksi klipiksi, joka sisältää impulssin ja sitä seuraavan kaiun. Sitten avataan konvoluutioplugin, kuten Altiverb, Space Designer, ReaVerb tai MConvolutionEZP jonne äänitiedosto syötetään ja plugin tulkitsee tiedoston ja muuttaa sen kaiuksi.

Autotallikin on hieno homma, mutta vielä hienompaa on se, ettei sinun tarvitse välttämättä mennä äänittämään kaikuisaksi haluamaasi taustalauluasi jonnekin hienoon katedraaliin kesken tilaisuuden, vaan voit käyttää netistä hetken etsittyäsi löytämääsi katedraali-impulssivastetta tai jotain muuta coolia impulssivastetta lisätäksesi kaikua ääniraitaasi.

Impulssivasteita on mahdollista luoda kotikonstein, kunhan vain on tallennuspaikkaan asti liikkuva (eli yleensä kannettava) tallennuslaite. Jos tallennusvälineessä on heikko taajuusvaste, eli se ei taltioi kaikkia taajuuksia, ei voida saada täydellistä impulssivastetta. Siksi puhelimen mikrofoni on huono tähän tarkoitukseen ja on suositeltavampaa käyttää erillistä mikrofonia tai mieluiten useampaa (stereokaikua taltioivan mikrofoniparin asettelusta puhumisen valitettavasti rajaamme oppimisympäristön ulkopuolelle).

Ihanteellinen äänilähde on nopeasti koko 20Hz-20 000kHz-kuuloalueen läpi nouseva kovaääninen siniaalto. Jokaiselle mahdollinen, kovaääninen, laajasti taajuuksia sisältävä ääni lähde on ilmapallon paukauttaminen tai sen puutteessa käsien taputus (sellainen yksittäinen paukautus). 

“hyvä” idea on myös mennä äänittämään ihmistäyden stadionin impulssivastetta käyttämällä äänilähteenä starttipistoolin laukaisua. Huom. tällä tavoin saatat kylläkin saada häädön stadionilta. Nimittäin, laukaisemalla pistoolin ennen pikajuoksijoiden virallista lähtöä  saisit pelästyneen yleisön ehkä juoksemaan kisailijoitakin nopeammin ja siten saisit veikkaajien vihat niskoillesi.

Tästä sanakertaukseen PAM tai seuraavaan osioon PUM